Pitkästä työsuhteesta opiskelijaksi

11.9.2017




Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ♥ Viikot tuntuvat nykyisin menevän ihan hurjaa vauhtia. Pian eletään jo syyskuun puoltaväliä ja minulla alkaa olla ensimmäinen täysi kuukausi koulua takana. Aloitin siis elokuun puolivälissä aikuisopiskelut. Kevään tapahtumat entisellä työpaikallani toimivat ponnahduslautana kohti tuntematonta. Olen pitkään (vuosia) haaveillut tästä alasta, jota nyt lähdin opiskelemaan, mutta minulta on puuttunut vain rohkeus tehdä haaveistani totta. Heti yt-neuvotteluiden alettua aloin työstää asiaa. Surffailin koulun nettisivuilla, kävin soveltuvuuskokeissa ja tässä sitä nyt ollaan. Aikuisopiskelijana pitkään haaveilemaani työhön. Olen todella motivoitunut ja innoissani, vaikka välillä pelottaakin, miten kaikki tulee lopulta menemään.

Opiskelu on tuntunut todella mukavalta ja pelkoni siitä, että vanha koira ei enää opi uusia juttuja, ei pidä paikkaansa. Olen huomannut, että kun on kiinnostunut ja haluaa oppia, asiat vaan jäävät päähän. Toisaalta myös tieto siitä, että nämä asiat vaan on osattava pistävät avamaan koulukirjat ja tekemään tehtävät, vaikka vähän väsyttäisikin tai telkusta tulisi joku kiva ohjelma. Minulla on käynyt myös erittäin hyvä tuuri sen suhteen, että luokalleni on sattunut juuri ne kaikista parhaimmat ja mahtavimmat tyypit, joiden kanssa on mukava yhdessä pähkäillä tehtäviä ja oppia uutta. En kyllä muista, että koulunkäynti olisi koskaan aikaisemmin ollut näin hauskaa ja mielenkiintoista.

Se on pakko kuitenkin sanoa, että tulevat kaksi vuotta eivät tule olemaan elämäni helpoimmat. Opiskelu vaatii paljon työtä. Tehtäviä on paljon, kokoajan tulee uutta asiaa, joiden sisäistäminen liki viisikymppisenä ei enää tapahdu ihan niin kätevästi kuin alle kaksikymppisenä. Luulenpa myös, että lisävoimia tarvitaan siinä vaiheessa entistä enemmän, kun joudun tekemään lisätöitä opiskelujen ohella. Miehen työt loppuvat tämän kuun lopussa ja uudesta työstä ei ainakaan tällä erää ole tietoa. Minulle on luvattu ilta- ja viikonlopputöitä, joten saadaksemme makkaraa leivän päälle koulupäivän jälkeen suuntaan loppuvuodesta vielä muutamana iltana viikosta töihin. Mutta en valita. Tätä kestää aikansa ja vielä koittaa paremmat ajat ja pääasiahan on, että tulevaisuudessa saan tehdä työtä, josta pidän. Tähän astisten aikuisopiskelukokemusteni perusteella suosittelen tätä kaikille, jotka ovat sitä vähänkin miettineet. Uskon, että se kannattaa.

42 kommenttia:

  1. Mä niin ihalen sinua, että olet uskaltaltanut tehdä tuollaisen päätöksen. <3 Ihan mahtava juttu ja tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taru ♥ Pakon edessä rohkaistuu tekemään vähän radikaalimpiakin muutoksia elämäänsä. Olen kyllä iloinen, että uskalsin.

      Poista
  2. Onnea opintoihin. Minä opiskelin itselleni tämän ammatin kolmekymppisenä, toisen lapsen ollessa vielä pikkuinen. Aikuisena opiskelussa on niin paljon plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi ♥ Aikuisopiskelu tuntuu olevan kyllä ihan erilaista kuin nuoruudessa läpikäyty pakkopulla. Aikataulu on tiukka, mutta kyllä se tosiaan antaakin sitten paljon.

      Poista
  3. Minä olen opiskellut myös aikuisena... työn ohessa tosin. Muutaman vuoden. Opiskelu on rankkaa, mutta myös palkitsevaa. Toivon sinulle paljon onnea opinnoissa. Rohkea olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Itsekin olen opiskellut aiemmin työn ohella, mutta nyt ensimmäistä kertaa aikuisena ihan päiväopiskelijana. Huikeeta, jännittävää, mutta niin palkitsevaa.

      Poista
  4. Onnea ja jaksamista opiskeluun sekä töihin. olet sinä ahkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ♥ Yritän ainakin olla.

      Poista
  5. Hienoa että opiskelusi on lähtenyt hyvin sujumaan ja tykkäät kovasti!! Opiskeluajat on kyllä rankkoja ja kukkaron nyörit piti opiskeluaikoina pitää tiukalla:)Mutta on se vaan ihanaa ja antoisaa aikaa♥ Tsemppiä ja lukuintoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Onneksi ei ole koskaan tarvinut rypeä rahassa niin on tottunut tulemaan melko vähällä toimeen, joten eiköhän tästä selvitä.

      Poista
  6. Ihan mahtavaa, parasta pääomaa satsata itseensä ja toteuttaa unelmia! Mä uskon myös että asiat jää paljon paremmin mieleen kun on omalla alalla ja motivoitunut opiskelemaan, tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu ♥ Olen huomannut tosiaan tuon, että kun on kiinnostunut ja omasta tahdostaan tuolla opiskelemassa, niin asiat jäävät helpommin mieleen. Yleensä äiti ihmisenä muiden etu on melkeinpä aina mennyt oman edelle, mutta nyt keskityn itseeni.

      Poista
  7. Sinä kyllä pärjäät, opit ja osaat!Ja oikeasti ihan mielettömästi tsemppiä ja ihan alki harmittamaan puolestanne tuo miehen työjutut, mutta koska olette käteviä ja ahkeria, keksitte kyllä keinon pärjätä <3
    jaksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu ♥ Tämä on jo nyt kolmas talvi peräkkäin, kun miehellä ei ole töitä. Nyt vain minun tuloni ovat pienemmät, mutta eikähän tämä tästä kuitenkin jotenkin saada menemään.

      Poista
  8. Onnea matkaan. Ei ole helppia, mutta palkitsevaa. Kymmenisen vuotta sitten opiskelin pariakin alaa, en kuitenkaan alaa vaihtanut mutta oppeja olen voinut soveltaa sittemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Uskon, että tästä selvitään, kun into oppia uutta on niin kova. Helppoa ei varmasti tule olemaan, mutta ehkä sen kestää, kun tietää, ettei tämä kestä loputtomiin.

      Poista
  9. Onnea ja tsemmpiä opiskeluihin! Hieno ja rohkea ratkaisu ryhtyä aikuisopiskelijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Olen iloinen, että tein tämän päätöksen. Sen lisäksi, että se parantaa työllistymismahdollisuuksiani tulee työ jatkossa myös olemaan paljon mukavampaa kuin entisellä alallani.

      Poista
  10. Paljon tsemppiä ja jaksamista opintoihin! :)

    VastaaPoista
  11. Ite kyllä kans ajattelisin, että ei mitään jäis enää päähän jos koittais nyt alkaa pänttäämään. Ehkä siihen tiedon omaksumiseenkin kuitenkin taas oppii ja tottuu. Ja tosiaan, kun on mielenkiintoa, silloinhan oppii vaikka mitä. Huh, sulla on tiukat ja mielenkiintoiset ajat edessä. Mahtavaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sannis ♥ Kyllä se auttaa oppimiseen, kun on kiinnostunut aiheista ja haluaa oppia. Ekoina päivinä olin aika väsynyt, mutta pian tähän rytmiin ja elämän tyyliin oppii. Olen kotonakin aika innostunut kaikista kotitehtävistä, kun saa vaihteeksi jotain muuta tekemistä kuin vain tavallisia kotihommia.

      Poista
  12. Tsemppiä uuteen arkeen Krisse, ihanaa kun olet alkanut opiskella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari ♥ Opiskelu on pitkän tauon jälkeen mukavaa ja oikeastaan ensimmäisen kerran elämässäni olen innoissani ja motivoitunut opiskelusta.

      Poista
  13. Onnea Krisse sinulle rohkeasta ratkaisusta ♥
    Kokemuksesta voin sanoa että tulevat kaksi vuotta kuluvat kuin hujauksessa! =D
    Itse lähdin toimistohommia 28 vuotta tehneenä ja ns. pakon edessä opiskelemaan itselleni täysin uutta ja tuntematonta alaa. Opiskelu oli ajoittain hyvinkin rankkaa, mutta pääasiassa todella antoisaa ja erittäin mielenkiintoista!
    Valmistuin noin 3kk ennen 49-vuotissynttäreitäni lähihoitajaksi, osaamisalana vanhustyö. Päivääkään en ole työttömänä sen jälkeen ollut, enkä päivääkään ole ratkaisuani katunut :)
    Tsemppiä opintoihin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku ♥ Aika samantyyppinen historia minullakin ja juuri viiskymppisten aikoihin minä sitten valmistun. Toivon, että minunkaan ei tarvitse tämän jälkeen olla työttömänä, vaan saan tehdä tärkeää työtä, josta pidän.

      Poista
  14. Olen niin onnellinen sinun puolesta kun kaikki loksahti kurjasta keväästä huolimatta paikalleen ♥ uskon että olet oikeassa ammatissasi kohta ja toivon hurjasti tsemppiä ja voimia niihin päiviin kun oikein on voimat loppu ja opiskelu puuduttaa, lopussa iso kiitos seisoo :)♥ Toivottavasti itsekkin kohta löytäisin sen oman polun jota lähden kulkemaan!! Ihanaa keskellä viikkoa päivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana ♥ Voimia tosiaan tarvitaan tuleviin kouluvuosiin, mutta onneksi osaan myös levätä. Olen havainnut itsessäni myös hyvin rauhallisen piirteen. En stressaa turhaan tekemättömiä koulutehtäviä tms. Kouussakin rauhoittelen muita. Uskon, että kaikki tulee kuitenkin hoidettua ajallaan. Tämä on uudempi piirre minussa. Toivon, että sinäkin löydät sen oman juttusi lähiaikoina. Uskon, että se löytyy ♥

      Poista
  15. PALJON tsemppiä opiskeluusi, tiedän ettei se ole aikuisena kovin helppoa, mutta selviät siitä. Kokemuksesta sanon. Koita silti välillä vain nauttia, että jaksat eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika ♥ Kuten edellisessä kommentissa jo kerroinkin, osaan ottaa myös sen levon enkä stressaa turhaan. Uskon, etä sen avulla pärjään pitkälle.

      Poista
  16. Ihan mahtavaa ja uskon kyllä juuri tuohon, että kun jokin asia kiinnostaa, niin kummasti se jää mieleen. On itsellä traumat nuoruudesta, kun hih silloin ei mikään kiinnostanut. Mahtavaa myös, että on ihan parhaat opiskelukamut, se sajaa opiskelun sujumaan kuin tanssi, hyvä sinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ♥ Helppoa ei silti tule olemaan, mutta eiköhän sen jaksa, kun tietää, että kestää vain tietyn ajan. En kuitenkaan aio turhia stressailla pärjäämistäni ja jaksamistani. Teen minkä pystyn ja osaan. Katsotaan sitten, mihin se riittää.

      Poista
  17. Mahtava juttu, että opiskelusi ovat alkaneet ja pääset toteuttamaan nuoruuden unelmaasi. Jonkun loppu on aina jonkun toisen alku. Tsemppiä tarvitset ja voimaa, että kaiken saat tehtyä mutta ihan varmasti on sen arvoista. Ihana sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo ♥ Opiskelu on ollut mukavaa, vaikka töitä saakin tehdä paljon oppiakseen. Kiitos kaikesta sinulta saamastani tuesta ♥

      Poista
  18. Antoisaa opiskeluaikaa vaikka ajoittain varmasti raskasta tuleekin olemaan! Opiskelu ei mene koskaan hukkaan ja usein samasta asiasta kiinnostuneet opiskelutoverit ja ryhmä kokonaisuudessaan antavat tsemppiä jaksaa tavoitteiden saavuttamisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauliina ♥ Itse olen aina myös ollut sitä mieltä, että opiskelu ei koskaan mene hukkaan. Tällä kertaa haluan oppia mahdollisimman paljon ja sen myötä olla hyvä ja menestyä työssäni. Kaikkea ei kuitenkaan opi lukemalla, joten uskon, että myös käytäntö opettaa paljon ensin työssäoppimisessa ja sitten ihan työelämässäkin.

      Poista
  19. Onnea opintoihin! Ja opiskelu on aina hyvästä, ja kerran pääsee opiskelemaan sellaista alaa josta oikein tykkää, niin vaikka se välillä olisikin raskasta se on myös hyvin antoisaa.
    Ihanaa viikonloppua ja upeita opiskeluhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Souliina ♥ Olen niin iloinen, kun tulin valituksi tuonne kouluun ja on ollut ihana huomata, että vielä voi oppia uusia asioita. Odotan jo kovasti ensimmäistä työssäoppimista :))

      Poista
  20. Hurjasti iloisia hetkiä opintoihisi 😊

    VastaaPoista
  21. Olipa kivoja uutisia! Aina ei tiedä, mitä eteen tulee - kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Mukavia opiskelupäiviä toivottaen! :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan