Blogisynttärit + arvonta ♥

4.9.2017

                                                                                                                Kaupallinen yhteistyö:Docendo

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuota siitä, kun perustin ensimmäisen blogini. Se oli leivontablogi, jonka uudistettu versio toimii edelleenkin sähköisenä reseptikirjanani ja päivittyy satunnaisesti, kun uusia ja hyviä reseptejä tulee vastaan. Ajan kuluessa minulle tuli kuitenkin tarve kirjoitella muistakin aiheista. Sisustus ja sisustaminen kiinnosti, joten niiden tuominen blogiin toimi jonkin aikaa hyvänä lisämausteena, kunnes huomasin, että se ei kuitenkaan ollut se "mun juttu". Pidän edelleenkin kauniista asioista ja tykkään laitella kotiani, mutta pelkillä sisustusasioilla en saa tuotettua riittävästi sisältöä blogiini. Niinpä oli keksittävä jotakin muuta, jotain ihan uutta. Niinpä perustin tasan kolme vuotta sitten tämän blogin ja löysin vihdoin sen oman tyylini tuottaa sisältöä. Samaan aikaan tulin pois nimimerkkien takaa ja aloin blogata omalla nimelläni. Blogin alkumietteistä voit lukea täältä.

Juuri sopivasti blogini synttäreiden kynnyksellä pääsin tekemään yhteistyötä Docendon kanssa ja sain sitä kautta itselleni kaksi Ilona Pietiläisen uuden uutta Tärkeimmät hetket, Kauneimmat ajatukset kalenterikirjaa ensi vuodelle. Kalenteri sisältää ihania kuvia ja inspiroivia ajatuksia, joista voi ammentaa iloa vuoden jokaiseen päivään. Viikkoaukeamilla on runsaasti tilaa kirjoittaa ja pitää asiat järjestyksessä. Kalenterista löytyy tilaa myös osoitteille, kiitospäiväkirjalle sekä omille muistiinpanoille. 




Jokainen tarvitsee villasukkapäivän, 
eitehdämitään-päivän, kukkapäivän, 
suklaapäivän ja tietysti yhden ihan
villin päivän. Kaiken kruunaa päivä,
jota katsellaan läpi vaaleanpunaisten 
lasien. Sivuilla viivytään haaveilemassa
ja kirjaan kirjoitetaan kaikki unelmat.
Ensinnäinen sivu odottaa lupaustasi,
jonka vuosi voi toteuttaa.

Näillä sanoilla Ilona toivottaa kaikille tämän kauniin kalenterikirjan hankkineille kauneinta tulevaa vuotta 2018. Nyt sinulla on mahdollisuus saada toinen minun kalenterikirjoistani itsellesi osallistumalla blogini synttäriarvontaan. 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 17.9 klo.18 Arvontaan voit osallistua kirjautumalla sivupalkissa blogini lukijaksi. Anonyymit eivät siis ikävä kyllä voi osallistua arvontaan. Toisen arvan saat, kun käyt vielä tykkäämässä Arjen Helmiä blogin facebook sivuista. Kirjoita osallistumisestasi kommentti tämän postauksen alle ja kerro monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Halutessasi voit myös antaa palautetta blogistani. Mistä olet tykännyt ja mitä voisin ehkä muuttaa tai kehittää.


 Onnea kaikille arvontaan ♥


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

40 kommenttia:

  1. Onnea! :) Mukana kahdella arvalla.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea, kahdella arvalla mukana 😊

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea <3 Kahdella arvalla mukana. Olisipa aivan ihana kalenterikirja <3

    VastaaPoista
  4. Tuhannesti onnea <3! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea! 🌸 Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  6. Hurjasti onnea Krisse, olet oikea blogikonkari <3 Kahdella arpaliinilla mukana menossa <3

    VastaaPoista
  7. Onnea vaan blogillesi. Yhdellä arvalla mukana. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa yhdellä!Onnea blogisi synttäreistä!

    VastaaPoista
  9. Onnea kauniille blogillesi!
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana!
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnittelut!
    Kahdella arvalla mukaan niin ihanaan arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea ♥ Kahdella mukana :) Ihana arvonta!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut blogille!
    Mukana arvonassa!

    VastaaPoista
  14. Onnea pitkäaikaisesta bloggaamisesta. Mukana yhdellä. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea blogillesi!
    Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  16. Paljon Onnea! Kirja olisi mukava nimipäivälahja. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea blogisynttäreiden johdosta! Mukana ihanassa arvonnassa kahdella arvalla.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa!

    Poistin äskeisen viestini, koska sähköpostiosoite tuli väärin, se on krista.nissila@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana yhdellä arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Ihana arvonta, arvalla mukaan :)

    katjape@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea blogille :)
    Kahdella arvalla mukana! Todella kauniilta näyttää tuo kalenterikirja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Paljon onnea! :)
    Kahdella mukana.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea! Kahdella mukana. <3

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnittelut. Kahdella mukana...aina on kalenterille tarvetta....

    VastaaPoista
  26. Voi mikä SUPER ihana kalenterikirja ♥ Kahdella mukana!! Olet tehnyt pitkän "uran" bloggarina, arvostan että olet jaksanut uskollisesti ja säännöllisesti postata ja sinun ihania kommentteja olen päässyt lukemaan useasti blogistani ♥ Haluan että tiedät että vaikka en aina kommentoikkaan blogiisi niin joka ainoa postaus on luettu enemmän tai vähemmän kiireessä :) Oikein ihanaa aurinkopäivää ja lempeitä syyspäiviä sinulle ♥

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea kivalle blogillesi!
    Yhdellä arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Onnea blogillesi :)
    Mukana yhdellä.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  29. onnea sinulle sekä blogillesi. On kiva lueskella tätä blogiasi.
    Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  30. Paljon onnea!
    Mukana ihanassa arvonnassa yhdellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana, oih miten ihana palkinto.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea hurjasti oman tiensä löytäneelle kivalle blogille <3
    Mukana arvonnassa 2 arvalla (ladymess01 (at) gmail.com)

    VastaaPoista
  33. Paljon onnea blogilleni :) Mukana yhdellä arvalla arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Onnittelut pitkästä blogitaipaleestasi! Yhdellä arvalla mukaan! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnittelut pitkästä blogitaipaleesta Krisse ♥ ♥ ♥
    Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  36. Onnea pitkästä blogiurasta! :)
    Mukana yhdellä.
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnittelut! Mukaan kahdella arvalla!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Onnea! Mukana kahdella :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Mitenkäs en ole vielä ollut blogin puolella lukijaksi kirjautuneena..., ainoastaan fb:n puolella? No nyt olen molemmissa! Mukana kivassa arvonnassa siis kahdella mahdollisuudella. Terveisin villasukkapäivää (ja vähän ei-tehdä-mitään ja suklaa-päivääkin) viettävä vintagentti.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan