Blogiystäviä ja pallovaloja

25.4.2015

Hei vaan kaikille!
Täällä ollaan, vaikkei taas ole kuulunut mitään moneen päivään. Olen viimeisten parin viikon aikana ollut tosi vähän iltaisin koneella. En oikein ole edes käynyt lukemassa teidän toistenkaan blogeja. Vähän jotain sieltä täältä. Illat on menneet touhuten jotain muuta. Olen vihdoin saanut itseni hiukan liikkumaan. Olen käynyt pari kertaa lenkillä ja kuntosalilla. Mä tykkään käydä salilla vähän illemmalla, kun siellä on rauhallisempaa. Kotiin tullessa mies on aina lämmittänyt saunan ja salin jälkeisen hyvän olon kruunaa saunan ihana lämpö ♥


Keskiviikkoiltana tapasimme jälleen ihanaisten bloginaisten kanssa. Tällä kertaa kokoonnuimme Kouvolan Amarillossa seitsemän naisen voimin. Ihanaa oli syödä yhdessä ja höpötellä kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Nämä tapaamiset ovat kyllä niin ihanan voimaannuttavia. Ennen tapaamista treffasin jo Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä-blogin Marikan kanssa ja kävimme ihastelemassa tarjotinpöytää yhdessä sisutusliikkeessä sekä penkomassa Eurokankaan tarjouslaareja. Vaikka olin tarjoutunut Marikalle kantoavuksi pöydälle, jäi se vielä odottamaan ilmeisesti äitienpäivää liikkeeseen, mutta Eurokankaasta sentään löytyi kaunis kangas viirinauhaa varten. Jokos Marika viirinauha on valmis?


Blogini on saanut taas viime aikoina muutaman uuden lukijankin. Tervetuloa mukaan. Toivottavasti niin uudet kuin vanhatkin lukijani viihtyvät matkassani mahdollisimman pitkään ja siitäkin huolimatta, että päivityksiä on viime aikoina tullut harvakseltaan. Siitä huolimatta blogi on ja pysyy. Arjen Helmiä on tullut jäädäkseen. Parhaiten pysyt ajan hermolla, kun käyt tykkäämässä Arjen Helmien fb-sivuista. Linkitän sinne kaikki postaukset heti niiden ilmestyttyä. Minua voi nykyisin seurata myös Instagramissa. Käyttäjätunnukseni on komonkr. Tuo insta on kyllä vienyt mut ihanalla tavalla valokuvien maailmaan ♥


Tämän postauksen kuvissa näkyvät Happy Lights pallovalot ovat ihana synttärilahja rakkaalta äidiltäni ♥ Happy Lightsien saaminen hiukan kesti, koska sisustusliikkeillä on ollut todella pahoja toimitusvaikeuksia näiden kanssa. Itsekin tein tilaukseni jo maaliskuun ekalla viikolla ja vasta eilen sain pakettini. Nyt ne kuitenkin ovat minulla ja olen niiiin onnellinen niistä. Paketissa oli kahdet 20 pallon valot. Näihin sinisävyisiin ihastuin suuresti vieraillessani Kotoisaa arkea blogin Helin luona ja halusin itsellenikin samanväriset. Pitkään vaan mietin mihin meillä tuon väriset pallovalot käy, kunnes keksin, että harmaa valkoiseen eteiseen ne ovat juuri sopivat. Toiset pallovalot ovat kokonaan valkoiset. Ne etsivät vielä paikkaansa. Nyt ne roikkuvat tuolla ruokailuhuoneen verhotangossa. 

Nyt lähden haukkaamaan hiukan raitista ilmaa, kun aamupäivä meni siivoiluiden merkeissä. Siivotessani sain ihan hirveän päänsäryn, joten iltapäivän makasinkin sitten olohuoneen sohvalla. Onneksi pystyin kuitenkin siivoamaan alakerran loppuun asti. Ilmeisesti kuntosalilla tehdyt niska-hartia liikkeet saivat aikaan tuon säryn, kun aikamoinen jumi on mulla noissa hartioissa. Ammatin varjopuolia. Noh, täytyy vain jatkaa niiden jumppaamista, niin eiköhän ne siitä vetristy. Huomenna voisikin sitten ulkoiluttaa vähän haravaa tuolla pihalla, jossa mies onkin kaiken viikkoa tehnyt hommia. Mukavaa lauantai-iltaa teille kaikille!

20 kommenttia:

  1. Sitä samaa sinulle :) Meillä ollut oikein touhun lauantai ja jatkuu vielä (siis miehellä:). Minun oli pakko ottaa järki käteen ja lopettaa riuhtominen, sillä tiedän ,että siitä ei seuraa muuta kuin kortisonipiikki ja sitä en tahdo. Sain kuitenkin tehdyksi enemmän kuin olin suunnitellut. Vieraat vappuna on hyvä innoke ikkunanpesulle ja pihatöille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuolossa myös vappuvieraita, joten huomenna olisi sitten edessä minulla pihatyöt ja huvimajan siivous, että päästää grillailemaan. Toivottavasti et joudu hakemaan kortisonipiikkiä. Lepäillään nyt loppupäivä ja annetaan miesten ahertaa, hih...

      Poista
  2. kuulostaa niin hyvältä :)))...huomiselle on luvattu sadetta, joten hyvä syy hautautua kirjan kans peittoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sataa, ei tarvi haravoida. Sitten keksin jotain muuta tai en tee mitään. Sekin sopii!

      Poista
  3. Hih, no viirinauha ei ole lähellekään valmis, ei edes aloitettu. Meille tuli "pikku" projekti tohon pihalle, joten ompelu on vaihtunut lapiohommiin :D
    Kiitos viimeisestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! On ollut onni saada tutustua sinuun ♥ Mäkin tuossa jo mietin, että kun mulla on ihan toimiva singeri tuolla kaapissa, että osaisinkohan minäkin ommella noita viirinauhoja?! Kankaan leikkaaminen oikein on ehkä se haastavin juttu. Viirinauhat on niin ♥

      Poista
  4. Toi on kyllä kaunein väriyhdistelmä noista palleroista! :)
    Keväällä on kyllä mukava käydä vähän urheilemassakin kun illat on jo valoisampia. Itsekin ostin juuri salikortin, saisi olla kyllä ahkerammassakin käytössä.. ;)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosi paljon tuosta. Onneksi keksin sille paikan eteisestämme. Aluksi tilasin sen 35 pallon sarjan, mutta kun sitä ei pitkästä odotuksesta huolimatta saanut, vaihdoin sen tuohon 20 pallon sarjaan. Hyvä niin! Se on juuri passelin kokoinen tuohon kaapin päälle. Minunkin salikortti voisi olla ahkerammassa käytössä, mutta ajattelin että aloittelen varovasti, ettei innostus lopu heti kahden ekan viikon jälkeen.

      Poista
  5. Anonyymi26.4.15

    Mukavia postausaiheita ❤️ Tuo liikunta piristää ja antaa virtaa :) toivottavasti vappuna on hyvä sää, meillä olisi tiedossa sukulaisten tapaamista häiden serkkuni häiden merkeissä ja minä pähkäillyt täällä vaatetusta kun voi näyttää hieman huvittavalta jos kesämekon kanssa olisi villasukat ;) ehkä laitan housut ja jonkun kivan jakun :) Leppoisaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä liikunnasta saa kummasti voimaa. Lähteminen on edelleen se vaikein kohta, mutta suorituksen jälkeen on niiiiin hyvä olo. Oi, häät on ihania ♥ ja vaatteet...se naisen ikuisuusongelma, hih...

      Poista
  6. Ihanat valopallot, raikkaat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätin itseni tykästymällä noihin väreihin, hih...

      Poista
  7. Ihanat pallot ♥ Ja kuulostaapa kivalta tuo teidän tapaaminen- on niin iso onni että on hyviä ystäviä ympärillä! Mukavaa sunnuntain jhatkoa Krisse- ja onnittelut liikuntaharrastusten löytämiusestä, vau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P ♥ Ystävät ovat elämän suola ja sokeri. Minulla on onni, että minut kutsuttiin mukaan perustamaan tuota blogiryhmää. Olemme nyt tavanneet neljä kertaa. Tavoitteenamme on nyt tavata noin kerran kuussa. Ensi kuussa saan nuo ihanat naiset luokseni kylään ♥

      Poista
  8. Kauniit pallovalot, ihanan raikkaan väriset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne ja kiva, kun jätit kommentin käydessäsi ♥

      Poista
  9. Suloisen väriset happylightsit :) Pitäs itekkin innostua ihan todella tosta liikunnasta mutta täällä sitä ihmetellään vaan kotona ja odotellaan parempia kelejä ja jotain ihmettä motivaatioon :D Ennen reissua piti vähän skarpata mutta kyllä niitä tekosyitä on löytynyt, hih.. En jaksa ottaa paineita, toivon että niskat alkaa huomisen hoidon jälkeen asettumaan parempaan päin ja pääsen ajoissani kesälomalle hurvittelemaan... Ihan äkkiä ei tule mieleen ulos katsoessa kesäloma :D Ihanaa vappu viikkoa sulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei minunkaan kohdalla voida vielä puhua mistään aktiivikuntoilijasta, mutta nyt sentään jo liikun edes vähän joka viikko. Itsekään en stressaa asialla, vaan etenen pikku hiljaa. Pelkään niin kovasti, että jos alussa rykäisen kovan alun, kyllästyn pian koko touhuun enkä sen jälkeen liiku enää yhtään. Ihanaa vappua viikkoa sinullekin ♥

      Poista
  10. Todella kauniit nuo happyt, valkoiset on ja laitoin nyt kaappiin etten kyllästy. Tosi kiva väriyhdistelmä ♡
    Mukavalta kuulostaa tapaamiset :)
    Terassit on pesty ja toinen jo öljytty, joten jos pääsis vappuna pihalle syömään ja nauttiin koko perheen yhteisestä ajasta :D
    Mukavaa alkavaa viikkoa Krisse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin nuo valkoiset happyt etsii vielä paikkaansa. Vappuaatto on jo ylihuomenna, iik! Sais vaan toi vesisade nyt loppua ja ilma vähän lämmetä, niin pääsis vihdoin siivoamaan ton grillikatoksen. Mukavaa vappu viikkoa Sinullekin, Marika ♥

      Poista

Kommenttilaatikkoni on avoin kaikille kommenteille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin!

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan